Kokoontumisia

Kirjoitettu 22.12.2011, Peepe T

Päivitetään taas hieman, jo aikaisemminkin sivuttua aihetta, motoristien viikkokokoontumispaikoista täällä Mansen seudulla. Erinaisia listoja löytyy pitkin internettiä, mutta lisätään yksi uusi sellainen. Olen osassa paikoista itse poikkeillut, niistä pystyn antamaan aivan omakohtaista arviota, mutta osa on paikkoja joihin olen törmännyt netissä pyöriessäni. Niissäkin toivottavasti tulee tämän kauden aikana käytyä ja kirjoitettua omakohtaista arviota. Ja aina saa lähestyä allekirjottanutta mikäli listasta puuttuu jokin paikka. Lähetä sähköpostia tai muuta viestiä paikasta, niin tullaan poikkeileen ja lisätään paikka listalle ja karttaan. Parhaiten tavoita minut info sivun palautelomakkeella. Tosiaankin Google Mapsista löytyy kartta, johon on merkitty "nastoilla" näitä viikkokokoontumispaikkoja.


Näytä Pirkanmaan motoristien viikkokokoontumispaikat suuremmalla kartalla

Maanantaisin

KUTALAN KASINO, Sastamalassa Kutalan kylässä, kokoontuminen klo 1800 alkaen. Kahvila, kioskirakennus keskellä kylää Kutalan sillan kupeessa. Itse en ole vielä täällä poikkeillut.
Arvio: -

SAPPEE, Pälkäne, kokoontuminen laskettelurinteen kahviolla klo 1800-2100. Faciliteetit kunnossa, laskettelurinteen ravintolarakennus, jossa tarjolla kahvia ja muuta pikkupurtavaa. Ja hyvät wc-tilat. Kahvi + munkki 2,50 €, makkara 1 € ja muurinpohjalätty 2 €. Matka huipulle kulkee mutkittelevia pikkuteitä pitkin. Ja tie on asfalttia huipulle asti, ainoastaan parkkialue ylhäällä on vielä hiekkaa. Mutta P-alueella saa jalan alle vanerinpalan ettei jalka uppoa hiekkaan ja pyörä kaadu.
Arvio: 4/5

Tiistai

PYYNIKIN NÄKÖTORNI, Tampere, kokoontuminen klo 1730 alkaen. Tätä paikkaa ei varmaan tarvi paljon kehua. Perinteinen motoristien kokoontumispaikka Mansessa, kävijöitä todella paljon. Kauniissa harjumaisemassa näkötorni ja ne kuuluisat munkit, "Mansen parhaat". Parkkipaikkoja vähän niukasti, ja paljon muutakin liikennettä. Motoristi ota muut huomioon ajaessasi harjulle, varsinkin alueen asukkaat.
Arvio: 4/5

MUSTALAHDEN SATAMA, Tampere, kokoontuminen klo 1800 alkaen. Näsijärven rannalla satamassa kahvila/ravintola rakennussa, tarjolla pientä purtavaa ja muita virvokkeita. Parkkipaikat vähissä, pyöriä paljon ja liikennejärjestelyt "hieman" hankalat ja paljon muita kulkijoita.
Arvio: 3/5

VANHA TUULANTUPA, Lempäälä, kokoontuminen klo 1800 vanha huoltoasema Lempäälässä tien nro 130 läheisyydessä. Hyvät liikenneyhteydet ja parkkipaikat. Ja isossa kahvilassa saa syömistä ja juomistaan.
Arvio: 2/5

Perjantai

VEHONIEMEN AUTOMUSEO, Kangasala, kokoontuminen klo 1800 alkaen ja jatkuu niin pitkään kuin motoristeja riittää, aina puoleen yöhön asti. Ilmainen sisäänpääsy automuseoon ja kahvila/ravintola kahvine ja munkkeineen. Hyvät tiet ajella, harjulla rajoitetusti parkkitilaa.
Arvio: 4/5

Yleisiä paikkoja

OTAMUS SILTA, Sastamala lähellä Nokian rajaa. Otamus sillan kupeessa kesäkahvila, kahvia ja muita virvokkeita. Tien Nokialta Siuron kautta Otamukselle ei ole kovin hyvässä kunnossa, routavaurioita ja muita heittoja. Silti mukava mutkatie, mielenkiintoisampi ajaa kuin vt 11 eli Porintie jota pitkin Otamukselle myös pääsee.
Arvio: 3/5

MUROLEEN KANAVA, Ruovesi lähellä Ylöjärven ja Tampereen rajaa. Kesäkahvila Muroleen kanavalla Näsijärven pohjoispäässä. Mukava taukopaikka vaikka Näsijärven ympäri ajelulla. Kahvia ja muita virvokkeita. Paljon veneilijöitä ja motoristeja, mökkeilijöitä ja autoilijoita. Tiet ovat mukavia ja mutkaisia ajaa. Välillä routavaurioita ja heittoja.
Arvio: 3/5

KYRÖNLAHDEN ST1, Kyrönlahti Ylöjärvi. Ylöjärven-Kurun puolessä välissä tiellä 65. Kahvila, kyläkauppa ja tietenkin bensa-asema (kylmä). Tänne pääsee montaa eri kautta, joko suoraan Ylöjärveltä, Hämeenkyrön ja Viljakkalan kautta tai sitten Kurusta. Ja yhtä montaa reittiä pääsee pois.
Arvio: 3/5